Minnan residenssi Salonsaaressa

Rauhoittumisen aikaa ja taikaa Salonsaaressa.

Kuvat ja teksti: Minna Venninen

 

Ystäväni ovat kovasti kehuskelleet Salonsaaren vanhan pappilan viihtyisyyttä ja mahdollisuuksia, ja viime kesänä viimein pääsin näkemään itse, millaisesta paikasta on oikein kyse. Ihasteltiin laiduntavia lehmiä ja tarjottiin heille syötäväksi sinimailasia. Niistä ne tykkäsivät! Täällä oli silloin myös Tiina Poutasen upea ja inspiroiva taidenäyttely. Siitä reissusta jäi kutina, että tänne on päästävä uudelleen!

Paikka on täynnä mahdollisuuksia! Leiri-elämään, retriiteille, tansseihin, ja muihin tapahtumiin. Joulukuun lopulla juhlimmekin täällä erään hyvän ystävän syntymäpäiviä, jotkut urheimmat juhlijat kävivät saunasta avannossakin! Jouluhulinoiden keskellä minussa heräsi halu viettää rauhallista hiljaiseloa täällä pappilassa, ja sainkin sovittua minulle tänne oman residenssin muutamaksi päiväksi. Tulin tänne tiistai iltana, silloin oli vielä pakkasta. Sijasin lakanat mukavaan sänkyyn, keittelin iltateet ja juttelin hyvän ystävän kanssa, joka toi minut tänne kaupan kautta bussipysäkiltä.

Aamulla valo kajasteli ikkunaverhojen läpi kultaisena. Iloitsin rauhoittavasta huoneestani, kauniit vaalean harmaat tapetit kukkasien koristamana. Olen käynyt muissakin huoneissa. Kaikki ovat kauniita! Kuinka kotoisaa, kaikki vain minua varten. Erityisesti pidän alakerran viher-huoneesta. Siellä on aivan omanlainen tunnelma. Olin ottanut kotoa muutamia esineitä mukaan, jotka tekevät olostani turvallisen. Yöpaita, maalausvälineet, musiikkisoitin ja muutama hyvä kirja. Lopulta en edes lukenut itse tuomiani kirjoja (lukuun ottamatta runoja), sillä alakerran kirjahyllystä löysin jotain vielä mielenkiintoisempaa.

Yksi tänne tulon syistä oli, että saisin rauhassa aloittaa uudet opinnot perhekonstellaation parissa Zoomin yli. Netti on toiminut moitteettomasti! Koulutuksen ohella minulla on ollut hedelmällistä aikaa oman sisimmän tutkiskeluun. Olen kirjoittanut sivukaupalla muistikirjaani. Viimeinkin kauan kadoksissa ollut luovuuteni on näyttänyt heräävän eloon.

Paikka innosti minut ottamaan valokuvia, sitä en ole tehnytkään pitkiin aikoihin tälläisellä innolla! Talon kauniit yksityiskohdat, jäiset ikkunaruudut ja tunnelmalliset huoneet antiikkihuonekaluineen ja astioineen kutsuvat leikkiin ja hassutteluun kameran kanssa ja muutenkin! Alakerrassa on hyvä akustiikka. Soitin pianoa ja lauloin, keksin itse säveliä ja sointuja, sanoja. Loput luin virsikirjoista! Eipä haittaisi, vaikka hyllyiltä löytyisi muitakin laulukirjoja. Maalasinkin vähän, ”Muista avain”-kyltin. Siitä tuli vähän tökerö, mutta se on sen tehtävä, muistuttaa meitä siitä, että sen ei tarvitse olla täydellistä ollakseen täydellistä! Tärkeintä on matka ja tekemisen ilo.

Tänään kiersin koko saaren rantoja pitkin. Metsä tuntui hyvältä! Seurasin jonkun koira-eläimen jälkiä. Liekö susi vai kettu. Jäniksienkin jälkiä näykyi olevan, ehkä haltioidenkin! Kahdesta kohtaa ylitin lehmien sähköaidan narut. Maasto oli hauskaa, vihreän sammalen päällystämiä lohkareita, lumilaikkuja siellä täällä, jossain enemmän, jossain vähemmän. On tainnut sulaa aika paljon, ollut muutaman päivän plussan puolella. Uskaliaasti kuitenkin näkyi muuan pilkkijä jäällä, samoin joku ylitti järven jäätä kiireisin askelin. Minulla ei ollut kiire, ei ole ollut moneen päivään.

Todella, olen saanut levätä ja virkistyä! Aika on mennyt hirveän nopeasti. Tänne on tultava uudestaan, voisin ottaa jopa aivan tavaksi. Tästä on ihana palata taas kotiin ja arkeen. Kiitos vieraanvaraisuudesta Teiskon Salonsaari, nähdään pian uudestaan!

Scroll to Top