Salonsaaren
puutarha



Viljelemme maata, joka on ruokkinut
ihmisiä ainakin 1920-luvulta.
Levitämme laadukasta kompostia,
kaivamme vain tarpeeseen ja
pidämme luonnon aina mielessä.
Tule mukaan seuraamaan,
kuinka puutarhamme kehittyy!

Myynnissä
Taimimyynti:
Tältä vuodelta taimet myyty. Kiitos kaudesta! Jatketaan keväällä 2026! Toiveet voin lähettää sähköpostilla! 🙂

Meistä
”Yhdessä viljeltyä puhdasta Teiskolaista.”
Ennen vanhaan…
Aikanaan pappiloihin kohdistui velvollisuus tuottaa itse elantonsa – piti olla peltoa, karjaa, puutarha ja metsää. Niistä papin perhe ja palvelijat saivat ruokaa ja tarvittavat resurssit. Alkuperäisiä viljelysuunnitelmia hedelmäpuineen ja viljelmineen löydätkin Minna Tuohiniityn opinnäytetyöstä.
Siellä palaneiden maatalousrakennusten piirrustuksia.
1920-luku on vaihtunut tähän hetkeen ja jatkoimme siitä, mihin joku toinen joskus jäi.
Viljellään yhdessä!
Teemme yhteistyötä Haltijan tilan kanssa ja pyrimme hoitamaan maata biodynaamisilla menetelmillä. Haltijan lampaat ja naudat saapuvat tekemään tärkeää työtään maan- ja maisemanhoidossa kesälaiduntajien roolissa. Syksyllä 2024 saareen muutti mehiläisiä, joista on pölytyksessä apua. Maaperän pikkuystävät ja ekosysteemipalvelut huolehtivat sadon kasvusta. Ihmisten hommaksi jääkin sitten itse viljely. Pappilan takapihasta rakentuu monikerroksellinen ja elämyksellinen puutarha, jonka osana on kehittyvä syötävä metsäpuutarha. Hernepensaan takaa taas löytyy kauppapuutarhamme. Toistaiseksi olemme vuokranneet lisäksi kaupunki-ihmeen – AhlmanEdun penkkiviljelmän. Hoidamme maata laadukkaalla kompostilla, viherlannoituksella, sekä muilla maaperän elämää tukevilla menetelmillä. Kun maa voi hyvin, se jaksaa kasvattaa maukasta ruokaa. Emmehän halua vain ottaa, vaan antaa myös takaisin!
Kunnioituksella ja innolla eteenpäin!
Jatkamme pappilan saaren perinnettä. Haluamme kasvattaa hyvinvoivaa lähiruokaa yhteistyössä ympäröivän luonnon kanssa ja jakaa tietoa näistä asioista. Kasvatamme taimia ja satoa yksityisille, sekä ravintola-asiakkaille – ja tietysti Salonsaaren keittiön tarpeisiin. Kesän aikana on tarkoitus kuvata opastusvideoita youtube kanavallemme. Tällä hetkellä tuotamme ruokaa Salonsaaren keittiön tarpeisiin, myyntiin, sekä taimien muodossa.


